keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Arto Paasilinnan historiankirjoitus

Vaikka Paasilinnan teos"Kymmenentuhatta vuotta - Historian kuvia Suomen kansan vaelluksesta"
on poikkeustapaus Paasilinnan tuotannossa,
Minkä lisäksi se on poikkeuksellinen teos koko suomalaisessa kirjallisuudessa,
ei teosta ole nostettu juurikaan sen ansaitsemaan arvoon ja tietouteen
kirjallisuuden ja kulttuurin puitteissa.

 Paasilinnan teos
"Kymmenentuhatta vuotta - Historian kuvia Suomen kansan vaelluksesta"
on merkittävä, arvokas ja hieno teos ja se tulisi tuoda sen ansaitsemalla tavalla esille ja tietoisuuteen kirjallisuuden ja kulttuurin osana ja puitteissa.

Teoksessa on ylilyöntiä ja vääristymää,
eikä se ole loistavalla tavalla tasapainoinen, kattava, aukoton, oikeaan osuva,
ei loistavalla tavalla mutta hyvällä tavalla kyllä.

Kaikkine puutteineen ja vääristymineen tämä teos on enemmän onnistunut kuin epäonnistunut,
ja siksi tämä olkoon nyt ainakin hieman enemmän kuin vähemmän
yleiseen ja julkiseen,
kirjalliseen ja kulttuuriseen
tiedettäväksi tehty.